Univaje kuntoon elintavoilla
Univajetta potevien määrä on lisääntynyt vuosien mittaan. Unettomuuden taustalla voi olla monenlaisia syitä, jotka olisi hyvä saada hallintaan ennen kuin sillä on vaikutuksia terveyteen. Elintavoilla on suuri merkitys ja yrttivalmisteista, kuten valeriaanasta voi hakea lisätukea. Viridian valeriaanan juuriuute on luomulaatuinen ravintolisä, jota voi kokeilla unettomuuden helpottamiseen.
Tiedätkö sen tunteen, kun aamulla on unihiekkaa silmissä? Niitä ei tahdo saada millään auki, koska takana on ollut huonosti nukuttu yö, jonka vaikutuksen tuntee. Ehkäpä taapero on herätellyt, vauva vaatinut maitoa, huolet tai stressi pyörineet päässä tai myöhäiset futistreenit ovat viivästyttäneet palauttavan unen alkamista. Päivän mittaan haukotuttaa, ei tahdo saada keskityttyä, tarkkaavaisuus herpaantuu ja tekee mieli ottaa päiväunet…Kuulostaako tutulta?
Noin neljännes suomalaisista aikuisista kokee nukkuvansa liian vähän, osoittaa Finterveys 2017 tutkimus. Yli 30-vuotiaista naisista 25 % ja miehistä 22 % ei nuku mielestään tarpeeksi. Univajetta potevien määrä on selkeästi lisääntynyt vuosien mittaan. Paitsi että nukutaan vähemmän kuin ennen, unen laatu on myös huonompaa kuin aiemmin. Unen määrä vaihtelee yksilöstä toiseen, mutta yleisesti ottaen 6–13 -vuotiaan alakouluikäisen tulisi nukkua noin 9–11 tuntia, 14–17 -vuotiaan teinin 8–10 tuntia, 18–64 -vuotiaan aikuisen 7–9 tuntia. Yli 65-vuotiaille riittäisi 7–8 tunnin yöunet.
Mikä sitten vie yöunet?
Syyt ovat hyvin moninaiset ja monesti taustalla voi vaikuttaa useampikin tekijä. Syynä voi olla mm.
- masennus
- ylipaino
- stressi, kiire, murheet elämässä
- urheilu tai muut aktiviteetit myöhään illalla
- fysiologiset tekijät kuten suoliston ongelmat, verensokerihäiriöt
- melatoniinin erityksen ongelmat.
Miten unettomuus vaikuttaa?
Uni on välttämätöntä aivoille ja niiden uusiutumiselle. Unettomuus aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn puutetta sekä reaktionopeuden laskua. Etenkin lapsilla ja nuorilla aivot kehittyvät vielä, jonka vuoksi lepo on elintärkeää. Uni myös kirjaimellisesti uudistaa aivoja, koska se huuhtoo päivän aikana syntyneitä kuona-aineita pois. Unenpuute saattaa myös altistaa masennuksen kehittymiselle, laskea vastustuskykyä ja aiheuttaa insuliiniresistenssiä. Univaje on yhdistetty ylipainoon ja aikuistyypin diabetekseen. Se saattaa myös lisätä Alzeimerin taudin riskiä.
Elintavat kuntoon
Voimme itse vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, kuinka hyvin nukumme. Onko sinulla nämä asiat kunnossa?
- Syötkö säännöllisesti päivän aikana? Pieni iltapala voi edesauttaa unen tuloa.
- Hallitsetko stressiäsi? Muistatko rentoutua päivän aikana?
- Vältteletkö ruutuja 1–2 tuntia ennen nukkumaan menoa? Sininen valo on haitallista melatoniinin eritykselle.
- Vältätkö raskasta liikuntaa 2–3 tuntia ennen nukkumaan menoa?
- Onko makuuhuoneesi kunnossa? Onko siellä kunnon pimennysverho, tuuletus, hyvä sänky, tyyny ja vuodevaatteet?
- Onko unirytmisi kunnossa: menetkö samaan aikaan nukkumaan ja heräätkö samaan aikaan?
Valeriaanasta lisäapuja unen laatuun
Jos olet jo kokeillut kaikkia yllä mainittuja keinoja unettomuutesi hoitoon ja koet tarvitsevasi vielä jotakin lisäpotkua, yksi kokeilemisen arvoinen ravintolisä on valeriaana.
Valeriaana on yrtti, jota on perinteisesti käytetty unettomuuteen, väsymykseen ja hermostuneisuuteen. Sillä on hermostoa rauhoittavia ominaisuuksia. Valeriaana saattaa parantaa nukahtamista, unen laatua ja vähentää hermostuneisuutta sekä heräilyä. Useiden meta-analyysien mukaan valeriaanalla saattaa olla vaikutusta lievään ja kohtalaiseen unettomuuteen.
Viridianin Luomu valeriaana ei sisällä ylimääräisiä täyte- tai lisäaineita. Se ei siis sisällä gluteenia, vehnää, soijaa, maitotuotteita, laktoosia, lisättyä sokeria, suolaa, hiivaa eikä lisäaineita. Viridian ei myöskään käytä eläinkokeita. Kapselit, nesteet ja jauheet ovat mahdollisimman puhtaita ja yksinkertaisia. Viridian sarjan tuotteista osa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, tukemaan lasten, eläinten tai ympäristön hyvinvointia.
Tuotetta on saatavilla ainoastaan AITO hyvän olon kaupoissa ja -verkkokaupassa!
KIRJOITTANUT: Anu Bouquet, ravintoterapeutti