Granaattiomena – terveyspommi aikuiselle miehelle

Granaattiomenan terveysvaikutuksista on nautittu vuosikymmenten ajan kansainvälisillä terveysmarkkinoilla. Mm. granaattiomenatäysmehun antioksidanttiteho on todettu moninkertaiseksi punaviiniin verrattuna. Hyvien täysmehujen saatavuudessa ja maussa on kuitenkin omat haasteensa. Onneksi terveyspommin hyödyistä voi nauttia myös korkealaatuisina tabletteina. Niitä suositellaan ihan erityisesti aikuisille 50+ miehille!

 

Granaattiomena (Punica granatum) – Lähi-idän pyhä hedelmä

Granaattiomenan alkuperä on muinaisissa Persian maissa. Maurit toivat arabikulttuurin ja granaattiomenan Espanjaan, josta se levisi edelleen latinalaiseen Amerikkaan. Nykyisin granaattiomenoita viljellään Välimeren alueella, Väli-Amerikassa sekä Keski-Aasian maissa.

Granaattiomenalla on ollut vahva asema muinaisissa kulttuureissa ja pyhissä kirjoissa. Se esiintyy Iranin lipussa ja monien vanhojen kaupunkien nimissä. Ilmeisesti Raamatussa mainittu Paratiisin kielletty hedelmä ei ollutkaan omena, vaan granaattiomena!
 

Sydämelle ja eturauhaselle

Tieteelliset tutkimukset tukevat perinteisiä kokemuksia granaattiomenan terveellisyydestä. Sen on todettu tukevan sydänterveyttä erittäin monipuolisesti. Suurin mielenkiinto kohdistuu tällä hetkellä eturauhasen hyvinvointiin. Granaattiomena onkin oiva valinta 50+ miehelle, jolla eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ensioireet herättävät miettimään laajemminkin kropan kuntoa.
 

Granaattiomenan tutkittuja terveysvaikutuksia:

  • Tukee eturauhasen normaalia toimintaa
  • Edistää typpioksidin vaikutuksia verenkierrossa (verenpaine, erektiohäiriöt)
  • Toimii ACE-estäjänä (verenpaine)
  • Alentaa LDL-kolesterolia ja vähentää kolesterolin hapettumista
     

Parhaat tehoaineet kuorissa ja mehussa

Granaattiomenan teho johtuu sen ns. polyfenolisten yhdisteiden huimasta määrästä ja laajasta kirjosta. Niistä tärkeimmät ovat granaattiomenalle tyypilliset punikalagiinit ja ellagiinihappo. Valtaosa niistä on hedelmän nahkeissa ja kitkerän makuisissa kuorissa – ei mehukkaan malton ympäröimissä siemenissä.
 

Suomessa valmistettu

Granaattiomenan syötävissä osissa on paljon hyvää. Vaihtoehtoisesti voit nauttia hedelmän tehoaineista helposti vakioidussa muodossa.
 

Kysy Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja granaattiomenatabletteja AITO hyvän olon kaupasta.

Lehden muita artikkeleita

Säilytä kesä ihollasi – hoida myös pintaa syvemmältä
  Merellistä kosteutta tai syväpuhdistusta iholle La Cure kosteusvoide tai mutanaamio Kosteusvoide...
Lue
Risiiniöljyä ripsiin ja teepuusaippuaa ongelmaiholle   
  Risiiniöljy – kauneudenhoidon monitoimiöljy!   Risiiniöljy muistetaan hiusten ja ripsien kasvua...
Lue
Impolan Kasvitilan kasviöljyt ja hampputuotteet – suomalaista superfoodia keholle ja iholle  
Hamppuöljy on myös varsinainen ihoöljy sen sisältämän korkean E-vitamiini- ja karoteenipitoisuuden vuoksi. Erityisesti...
Lue