D-vitamiini uudessa valossa

Poikkeuksellinen vuosi 2020 vauhditti monien immuunipuolustusta tukevien ravintolisien, erityisesti D-vitamiinin, tutkimusta. D-vitamiinilla on monia luuston ulkopuolisia terveysvaikutuksia. Terveelle keskivertoväestölle luukadon ehkäisyyn annettu viranomaissuositus (10 µg/vrk, yli 75-v 20 µg/vrk) on aivan liian pieni.

D-vitamiinia tutkitaan nyt vilkkaasti

D-vitamiinia on tutkittu ja tutkitaan parhaillaan monissa maissa COVID-19-infektiossa. Käynnissä on kymmeniä tutkimuksia, joissa potilaille annetaan D-vitamiinia suurina annoksia.

Esimerkiksi Granadan yliopistosairaalassa 100 potilasta saa 625 µg:n kerta-annoksen suun kautta ja 100 potilasta (verrokit) lumetta. "Vaikuttaa uskottavalta, että D-vitamiinin käyttö voi olla potentiaalinen apu taistelussa COVID-19-tartunnan saaneiden oireettomien tai lieviä taikka vakavia oireita saaneiden henkilöiden suojaamisessa", kirjoittavat Granadan yliopiston tutkijat.

Seerumin D-vitamiinin pitoisuuden (S-D-25) tulee nousta 100–150 nanomoliin litrassa (nmlol/l), ehdottaa farmakologian emiritusprofessori Ilari Paakkari Duodecimin Terveysportissa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) suosittelee ikääntyneille ja erityisryhmille viranomaissuosituksia suurempaa D-vitamiinin saantia koronaa vastaan. Isossa-Britanniassa puolestaan on päätetty jakaa ilmaista D-vitamiinia yli 2,5 miljoonalle riskiryhmään kuuluvalle ihmiselle.

Syksyllä 2020 valmistui myös espanjalaistutkimus, jossa yli 80 %:lla koronaviruksen takia sairaalahoitoon joutuneista todettiin D-vitamiinin puutos.

D-vitamiinin historiaa

Puolalainen biokemisti ja lääkäri Jedrzej Sniadecki (1768–1838) osoitti ensimmäisenä vuonna 1822, että iho muodostaa auringonvalosta D-vitamiinia. Vuonna 1918 englantilainen hammaslääkäri Sir Edward Mellanby (1884 –1955) havaitsi, että kalanmaksaöljyn anto voi korvata auringonvalon puutetta riisitaudin ehkäisyssä ja hoidossa. Vuonna 1922 amerikkalainen tohtori Elmer McCollum (1879–1967) työryhmineen nimesi puutetta aiheuttavan tekijän D-vitamiiniksi.

Arkkiatri Arvo Ylppö (1987–1992) aloitti 1920-luvulla Suomessa riisitaudin ehkäisyohjelman suosittelemalla lapsille D-vitamiinia suurina annoksina, 7500 µg pistoksina lihakseen muutaman kerran vuodessa. Päivää kohti annokseksi tuli reilu 100 µg. Riisitauti väistyi, eikä mitään haittavaikutuksia ilmennyt. Ylpön suositusta noudatettiinkin vuoteen 1964, jonka jälkeen suositus alennettiin tuntemattomasta syystä ensin 50 µg:an (1964), 25 µg:aan (1975) ja 10 µg:aan (1992). Tyypin 1 diabetes yleistyi jokaisen suosituksen pienennyksen jälkeen.

Kalifornian Riversiden yliopiston professori Anthony Norman osoitti vuonna 1967, että D-vitamiini muuttuu elimistössä steroidihormoniksi. Vuonna 1969 hänen työryhmänsä löysi D-vitamiinireseptorin (VDR), joka on välttämätön, jotta D-vitamiini voi vaikuttaa yli 37 eri elimessä. Norman vaatii koko maailmaa muuttamaan suhtautumistaan D-vitamiiniin ja nostamaan sen saantisuositusta 50–100 mikrogrammaan päivässä. "Meillä on nyt kiistaton näyttö siitä, että reseptorit tuottavat biologisia vasteita D-vitamiinille (steroidihormonille) immuunijärjestelmässä, haimassa, sydämessä ja verisuonissa, lihaksissa ja aivoissa", Norman sanoo. Uudet tutkimukset vahvistavat tämän käsityksen.

D-vitamiinin puute voi altistaa monille sairauksille, joita esiintyy enemmän pohjoisilla kuin eteläisemmillä leveysasteilla.

Mikä on tehokas ja turvallinen annos?

Arvo Ylpön suosittelema 100 µg päivässä on täysin turvallinen aikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille. Sitä nuoremmille suosittelen 50 µg päivässä.

KIRJOITTANUT: Tohtori Matti Tolonen
Lääketieteen ja kirurgian tohtori,
Helsingin yliopiston dosentti