Siirry sisältöön
Suolen ja mielen yhteys

Suolen ja mielen yhteys

Jos maha tökkii, niin ajatuskin tökkii! Viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet suoliston hyvän kunnon ja bakteerikannan valtavan suuren merkityksen aivojen toiminnalle ja mielen hyvinvoinnille. Jos bakteerikanta voi hyvin ja suoliston limakalvo on terve, on odotettavissa vilkkaampaa järjenjuoksua ja seesteisempää mielialaa.

Tiedetään, että ihmisen hyvinvointi ja esimerkiksi ahdistuneisuus voivat vaikuttaa suolen toimintaan. Moni huomaa, että jännittäessä maha reagoi. Bakteerien vaikutus aivoihin on melko uutta tietoa. Jos ihminen on ahdistunut tai masentunut, hänen suolistonsa mikrobisto on erilainen. Suolistossa on oma autonominen hermostonsa ja runsaasti hermosoluja sekä välittäjäaineita, jotka toimivat vähän samaan tapaan kuin aivommekin. Tieto kulkee aivoista suolistoon, mutta myös toisin päin. Suolistossa mikrobisto osallistuu muun muassa mielialoihimme vaikuttavien, aivoille välttämättömien välittäjäaineiden valmistamiseen. Jopa 90 prosenttia aivojemme välittäjäaineista syntyykin suolistossa.

Hoida suolistoa

Suoliston hyvää bakteerikantaa kannattaa ruokkia monipuolisella kasvisvoittoisella, runsasmarjaisella värikkäällä ravinnolla, kuiduilla ja hapatetuilla valmisteilla. Välillä voi ottaa avuksi myös purkista tehokkaita ihmisperäisiä Acidophilus Forte -maitohappobakteereita, jotka kiinnittyvät tehokkaasti limakalvon pinnalle syrjäyttäen haitallisia bakteereita. (Ks. tuotevinkkejä vatsan ja suoliston iloksi)

Piihappogeeli Silicum Tonic on ”balsamia vatsalle ja suolistolle”. Pienikiteinen piikristalli kykenee sitomaan itseensä suuontelossa, ruokatorvessa, mahalaukussa ja suolistossa olevia myrkkyjä. Se voi muodostaa limakalvojen pinnalle ”suojakelmuja”, jotka suojaavat limakalvojen kerroksia. Piihappogeeli sitoo myös suolistokaasuja ja vähentää turpoamiseen liittyviä vaivoja. Jos kärsit jatkuvasti happamista röyhtäisyistä tai aterioiden jälkeen vatsaa vaivaa ja turvottaa, saatat saada nopean avun piihappogeelistä.

Auta aivoja

Aivojen kuiva-aine koostuu noin 60 %:sti rasvoista, ja ne uusiutuvat jatkuvasti, aivan kuten muukin keho. Jokaisen solun uusiutumiseen tarvitaan rasvoja ja aivosolujen uusiutumiseen vielä enemmän. Rasvahapot toimivat tärkeinä rakenneosina aivoissamme. Koska aivotkin koostuvat soluista – aivosoluista – on tässä kysymys solujen kalvojen sisältämistä rasvoista eli lipideistä.

Kaikki solukalvot niin eläimillä, ihmisillä kuin kasveillakin koostuvat lesitiineistä, joita on erilaisia. Fosfolipidit ovat niiden tärkeimpiä osasia ja siksi fosfolipidit ovat todella tärkeitä aivojen normaalille toiminnalle ja sitä kautta aivojen suorituskyvylle, muistille ja mielen toiminnoille. Neuroglandin Forte -kapselissa yhdistyy eläin-, sekä kasvikunnan hyvät rasvahapot ja lipidit.

Silicum Tonic ja Neuroglandin Forte ovat saatavilla tarjoushintaan AITO hyvän olon kaupoista ja -verkkokaupasta.

Kirjoittanut: Birgit Stenroos, fytonomi

Edellinen artikkeli Nattokinaasi tehostaa verenkiertoelimistön toimintaa