Siirry sisältöön
Pirkko Mannola, 84: Ravintolisistä apua jaksamiseen

Pirkko Mannola, 84: Ravintolisistä apua jaksamiseen

Miss Suomi vuodelta 1958, näyttelijä ja laulaja Pirkko Mannola täytti viime joulukuussa 84 vuotta. Pirkko on käyttänyt jo pitkään Hankintatukun ravintolisiä ja saanut niistä apua päivittäiseen jaksamiseensa. Pycnogenol® Strong ja Bodyflex® Boswellia ovat Fosfoser® Memoryn lisäksi hänelle tärkeimmät ravintolisät. Bodyflex Boswellia® näistä uusimpana antaa jaloille selkeästi lisää liikkuvuutta ja spagaattikin taipuu vielä tältä ikinuorelta näyttelijättäreltä!

Aktiivinen nainen

Pirkko Mannola on aktiivinen nainen, joka on innokkaasti mukana uusissa hankkeissa.

– Minulle satelee vielä runsaasti työtarjouksia iästä huolimatta. Olen joutunut joistain kieltäytymäänkin, sillä olen alkanut entistä enemmän arvostamaan, että pääsen yöksi kotiin.

– Ihmiset kysyvät minulta usein, miten pysyn niin hyvässä kunnossa. Kerron heille, että pitää uskaltaa elää. Pitää lähteä liikkeelle, olla sosiaalinen ja jutella ihmisten kanssa. Positiivinen elämänasenne kantaa pitkälle. Minulle jooga ja pilates ovat tärkeitä liikuntamotoja, niin kehon kuin mielen hallintaan.

Pycnogenol® Strong jaloille ja yleiskuntoon

– Pycnogenol® Strong -tabletit ovat olleet käytössäni yli kymmenen vuoden ajan, kaksi tablettia päivässä. Ennen minulla oli jaloissani erilaista epämukavaa kipuilua nukkuessa. Eipä ole ollut sen jälkeen, kun aloitin Pycnogenol-tablettien käytön. Jalkani eivät myöskään turpoa nykyään, kun käytän tuotetta säännöllisesti. Pycnogenol® on vahva antioksidantti ja ylläpitää hyvinvointia erityisesti allergia-aikana. Tuote tukee myös verisuonistoni hyvinvointia.

Bodyflex® Boswellia – spagaatti luonnistuu edelleen

Pirkko osallistui Tanssii Tähtien kanssa -kisaan vuonna 2009 ja sijoittui toiseksi. Tuolloin Pirkko oli 71-vuotias. Edelleen tanssi sujuu ja jalat venyvät jopa spagaattiin.

–Toinen polveni on alkanut oireilla ikääntymisen myötä. Sitä särki etenkin öisin. En voinut kuvitellakaan risti-istunta asentoa, joka on joogassa tärkeää. Aloitettuani Bodyflex® Boswellian käytön huomasin, että polvi taipui paremmin ja jalat venyivät spagaattiin helpommin. Risti-istuntaakin pääsin taas. Boswelliasta en enää luovu.

Fosfoser® Memory tukee muistia

–Aloin käyttämään Fosfoser® Memory -muistikapseleita jo useita vuosia sitten ja olen todennut niiden toimivan minulla. Hienoa, että tällainen tuote löytyy muistin tueksi. Lisään tuotteen annostusta aina teatteriesiintymisten yhteydessä helpottaakseni vuorosanojen muistamista.

Pirkko on näytellyt ja laulanut elämässään usealla kielellä, muun muassa ruotsiksi ja saksaksi, ja muistaa edelleen pitkälle Miss Eurooppa -kisoissa pitäneensä turkinkielisen puheen.

Pirkko Mannolan suosikkituotteet löydät AITO hyvän olon kaupoista ja verkkokaupasta!

Edellinen artikkeli Intohimona terveytesi – hyvän olon puolesta jo 40 vuotta!
Seuraava artikkeli Terveys- ja hyvinvointitrendit maailmalta 2023, osa 2