Breikkauksella Pariisiin olympialaisiin 2024
Tanssin ammattilainen Jussi Sirviö kiinnostui energisestä ja näyttävästä breikkauksesta 11-vuotiaana. Sen jälkeen tanssi on vienyt miestä maailmalle jo 26 vuoden ajan: hän on muun muassa esiintynyt ja voittanut kilpailuja yli 50 maassa, toiminut opettajana ja tuomaroinut alan kilpailuissa. Jatkossa hän pääsee luotsaamaan huippubreikkaajia kohti olympialaisia Suomen maajoukkueen päävalmentajana.
Kun Jussi ”Focus” Sirviö, 38, näki breikkausta aikoinaan koulun diskossa, kiinnostus heräsi heti. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä poikien tanssiharrastus ei ollut erityisen suosittua, mutta innostus levisi nopeasti, ja pian kaikki luokan pojat treenasivat breikkiä. Jussi Sirviöllä into ei koskaan lopahtanut, vaan hän alkoi keskittyä lajiin täysillä. Tästä asenteesta kertoo myös Jussin taitelijanimi ”Focus”.
- Olen harrastanut myös valokuvausta, jossa käytetään termiä focus point. Siinä kaikki valonsäteet tulevat yhteen pisteeseen. Halusin olla breikkauksen focus point eli saattaa kaikki osa-alueet niin hyvään kuntoon, että lopputulos on kirkas ja terävä, Jussi Sirviö kuvailee.
Maailmanlaajuinen yhteisö
Breikkauksessa puhutteli aluksi lajin näyttävyys, energisyys ja odottamattomuus.
- Akrobaattisuus oli kuitenkin vain ensivaikutelmaa. Sen jälkeen on tullut mukaan paljon muuta, kuten tanssillisuus, musiikki, yhteisön tärkeys ja lämpö. Maailmalla olen huomannut, miten breikkausyhteisö toivottaa tervetulleeksi missä päin hyvänsä, ollaan kuin yhtä suurta perhettä, Sirviö kiittelee.
Lajin huipulle pääseminen on vaatinut tiedonjanoa ja hillitöntä määrää harjoittelua. Kilpailemisen Jussi Sirviö kuitenkin lopetti pari vuotta sitten ja keskittyy nyt opettamiseen. Myös tanssi jatkuu, ja siihen on tullut lisää iloa ja vapautta kilpailu-uran jälkeen.
Helsingissä toimivan tanssikoulu Saiffan lisäksi Jussi Sirviö pyörittää breikkauksen suurinta online-opetuspalvelua B-Boy & B-Girl Dojoa, joka toimii maailmanlaajuisena treenipaikkana.
- Tanssijoita on viime aikoina ollut mukana yli 60 maasta, Sirviö kertoo.
Uni ja ravinto ovat tärkeitä
Jussi Sirviön päivät täyttyvät töistä ja treenaamisesta, ja hän pitää jaksamisestaan tarkasti huolta. Unen optimointi on tärkeää. Iltaisin mennään ajoissa nukkumaan ja aamuisin herätään ilman herätyskelloa. Joogaamaan pääsy silloin tällöin on mukavaa arjen luksusta.
Kokeilemalla on vuosien saatossa löytynyt ruokavalio, josta kroppa tykkää.
- Syön kala-kasvisruokaa ja muita tärkeitä juttuja minulle ovat mm. ruoan tuoreus ja puhtaus. Mitä lähempää ruoka tulee, sen parempi. Ruokavalion perustan on tärkeä olla kunnossa, ja siihen päälle käytän sopivissa määrin ravintolisiä, kuten D- ja C-vitamiinia sekä sinkkiä, Jussi Sirviö mainitsee.
Hän aikoo myös mittauttaa D-vitamiini- ja muita ravitsemusarvojaan AITO-kaupan labrapäivässä tänä syksynä.
Kohti Pariisin olympialaisia 2024
Jussi Sirviön mukaan viime aikoina breikkaus ja lajin positiiviset vaikutukset monien elämään on alettu noteerata aiempaa paremmin. Yksi iso virstanpylväs saavutettiin, kun Jussi Sirviö sai kutsun Linnan juhliin vuonna 2015. Kiinnostus on kasvanut erityisesti sen myötä, kun breikkaus vahvistettiin uudeksi lajiksi Pariisin olympialaisiin vuonna 2024.
Sirviö luotsaa huippubreikkaajia kohti olympialaisia Suomen maajoukkueen päävalmentajana.
- Kun on pitkäjänteisesti tehnyt työtä lajin parissa, on hienoa nähdä, että ovet alkavat aueta, Jussi Sirviö iloitsee.
Yhteisöllinen ja tasa-arvoinen laji
Breikkaamisella eli breakdancella tarkoitetaan hip hop -kulttuurin akrobaattista, tanssillista ja liikkeeseen perustuvaa muotoa. Se on katutanssia, jossa tanssijan oma tyyli ja tulkinta ovat tärkeitä.
Breikkaaminen syntyi 1970-luvulla New Yorkissa, ja laji rantautui Suomeen 1980-luvun alkupuolella. Vuosikymmenten aikana breikki on kehittynyt globaaliksi ilmiöksi, joka yhdistää kulttuureita, ihmisiä ja osaamista ympäri maailmaa.
Lähde: Suomen Tanssiurheiluliitto
Kuva: Eija Huhtikorpi
Kirjoittanut: Kaisa Ikävalko