Monet kärsivät happamista röyhtäisyistä ja närästyksestä, jotka voivat johtua vatsahapoista. Vatsalaukussa muodostuvat vatsahapot ovat välttämättömiä, jotta syömämme ruoka sulaisi. Samalla juuri liialliset vatsahapot voivat aiheuttaa polttavaa närästystä ja happamia röyhtäisyjä sekä estää suoliston entsyymien toimintaa ja tuhota suolen kudoksia. Ne voivat ruokatorveen päästessään vahingoittaa sen limakalvoa. Vatsahappojen nouseminen ruokatorveen aiheuttaa syöpymisestä johtuvan ikävän poltteen ja lisäksi nielun limaisuutta, jonka seurauksena voi joutua jatkuvasti rykimään ja selvittelemään kurkkuaan. Mausteinen ja rasvainen ruoka lisäävät vatsahappojen tuottoa, samoin esimerkiksi kahvi, hiilihappoiset juomat ja alkoholi.
Muun muassa sipuli, paprika, kaalit ja sitrushedelmät sopivat monelle pieninä annoksina, mutta yhdessä rasvaisen pihvin kera ne voivat tehdä olon sietämättömäksi ja vatsa voi tuntua aivan kuin ilmapallolta. Närästyksestä voivat kärsiä yhtä hyvin miehet, naiset, lapset kuin vauvatkin – jopa lemmikkieläimet. On arvioitu, että närästys vaivaa joka kymmenettä suomalaista. Astma ja astmalääkkeet lisäävät närästyksen todennäköisyyttä sekä monet muut lääkkeet ja ylipaino.
Balsamia vatsalle suoraan luonnosta
Vahvoja, ihmisperäisiä maitohappobakteereita kannattaa käyttää vaikka päivittäin, mutta suomalainen piihappogeeli voi olla tehokas apu niille, joilla rasvainen ja mausteinen ruoka ärsyttää vatsaa.
Piitä on luonnossa kasveissa, merivedessä ja kallioperässä happeen sitoutuneena. Pii vapautuu kivestä silikaattibakteerin toiminnan tuloksena, ja se imeytyy maaperästä kasveihin. Pii onkin hapen jälkeen maapallon yleisin alkuaine. Pii on myös ihmiselle välttämätöntä.
Biomedin nestemäinen Silicum Tonic on vuorikristallista saatua piidioksidia. Pienikiteinen piikristalli kykenee sitomaan itseensä suuontelossa, ruokatorvessa, mahalaukussa ja suolistossa olevia ympäristömyrkkyjä. Se voi muodostaa limakalvojen pinnalle suojakelmuja, jotka puolestaan suojaavat limakalvojen kerroksia. Piihappogeeli sitoo myös suolistokaasuja ja vähentää turvotukseen liittyviä vaivoja. Liiallisen kaasun poistuttua mahasuolikanavan paraneminen voi alkaa.
Karmelloosi on eri kasvi ja puulajeista saatava sokerikuitu, joka ei muutu sokeriksi ihmisen suolistossa. Se on lääketieteessä hyvin tunnettu ja monissa tieteellisissä tutkimuksissa käytetty. Niissä se tunnetaan sisäisesti nautittavana kalvonmuodostajana paremmin kuin piigeeli. Silicum Tonicin nestemäinen karmelloosi on vesiliukoista, hajutonta ja lievästi emäksistä. Se käyttäytyy ihmisen limakalvon erittämän oman lima-aineen tavoin joutuessaan kosketuksiin mahalaukun happojen kanssa.
Karmelloosi muodostaa elastisen, luonnollista limakalvoa myötäilevän kalvon. Emäksinen karmelloosi reagoi sopivasti vatsahappojen kanssa ja yhdessä piihiukkasten kanssa se sitoo ruokatorvessa ja mahasuolikanavassa syntyviä haitallisia aineita. Karmelloosigeeli pystyy muodostamaan sellaisen kalvon, joka edistää haavojen, haavaumien ja syöpymien paranemista. Tämä kalvo myös sitoo vatsahappoja, ja piigeelin sähköiset ominaisuudet saavat geeliyhdisteen sitoutumaan limakalvoille jo heti nielussa ja ruokatorvessa. Silicum Tonic -geeliyhdiste muodostaa näin luonnollista limakalvoa muistuttavan kalvon.
Kaupanpäälle vahvat hiukset, kynnet ja iho
Silicum Tonicia käytetään myös täydentämään elimistön piin saantia. Piin tehtäviin kuuluu tehostaa kalsiumin sitoutumista luustoon. Pii on myös luuston sidekudoksen rakenneosa. Ihon pintakerroksissa ja verisuonten seinämissäkin on piitä. Ikääntyessä piin määrä vähenee. Piigeelin nauttimisella voidaan vaikuttaa ihon, hiusten ja kynsien kuntoon. Jos kärsit alati liuskoittuvista kynsistä, kokeile parin kuukauden piigeelikuuria. Nauti geeliä kolme ruokalusikallista päivässä ja voit hämmästyä sen tehosta!
KIRJOITTANUT: