Monikemikaaliyliherkkyys, MCS

Monikemikaaliyliherkkyys (MCS, multiple chemical (hyper)sensitivity) on krooninen, joskus etenevä ja invalidisoiva sairaus, jota kutsutaan myös hajuste(yli)herkkyydeksi, kemikaali-intoleranssiksi, (moni)kemikaali(yli)herkkyydeksi ja tuoksu(yli)herkkyydeksi. 

MCS ilmenee voimakkaina oireina elimistön monissa eri järjestelmissä, esim. pesuaineiden hajusteiden, siivousaineiden ja hajuvesien laukaisemana voimakkaana päänsärkynä, pahoinvointina, hengenahdistuksena ja joskus iho-oireina. MCS aiheuttaa sairastuneelle merkittäviä ongelmia selviytyä arkisista askareista. Tyypillisimpiä ovat hankalat neurologiset oireet, kuten esim. voimakas päänsärky, muutokset tuntoaistissa, lihasheikkous ja kognitiivisten toimintojen lasku.

MCS ilmenee myös kroonisena bronkiittina ja astman kaltaisina oireina, limakalvo-oireina, jälkimmäiset esim. silmissä tai ärsytysoireina mm. korvissa, nenässä ja kurkussa. Voi myös esiintyä suoliston ja sukupuolielinten häiriöitä, liikkuvia nivelkipuja ja voimakasta väsymystä. Autonomisen hermoston dysregulaatio voi liittyä sairauteen, joka voi ilmetä ohimenevänä sydämen rytmihäiriönä, joskus virtsankarkailuna. Myös pienet lapset voivat sairastua MCS:aan. MCS:n esiintyvyys on kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana.  

Tauti tunnetaan toistaiseksi puutteellisesti siitä huolimatta, että löytyy runsaasti tieteellistä kirjallisuutta. Ongelmaksi muodostuu se, ettei ole toistaiseksi spesifistä kliinistä testiä osoittamaan sairautta. Siksi tällä hetkellä diagnoosi on kliininen, joka perustuu tarkkaan anamneesiin. Sama tilanne on monien muidenkin tautien kohdalla, ettei löydy spesifistä testiä, mutta tätä ei koeta ongelmaksi. Toinen ongelma tämän taudin kohdalla on se, että siihen liittyy usein juridisia korvausvaatimuksia. Suomessa MCS liittyy pääasiassa pitkään tai ketjuuntuneen altistukseen kosteusmikrobistolle. Muualla maailmassa MCS voi puhjeta esim. kasvimyrkyille altistuksen jälkeen. 

Jo vuonna 1952 yhdysvaltalainen allergologi Randolph kuvasi sairauden, oivallettuaan modernissa yhteiskunnassa ilmenevien kemikaalien aiheuttavan terveyshaittoja. Kansainvälisiä kriteereitä oli luotu v. 1987 (Cullen et al), modifioitu v. 1999 (Bartha et al) ja myöhemmin v. 2005 (Lacour et al.) ja viimeksi kriteerit on täsmennetty ja täydennetty kansainvälisessä symposiumissa Roomassa 15.1.2015.  

Miten potilaita voi auttaa? 

Altistuksen nopea lopettaminen ja oireita aiheuttamattomien asumis- ja työskentelytilojen tarjoaminen on hoidon kulmakivi. Oireita aiheuttavien kemikaalien välttämisellä ja kehoon kertyneitä haitallisia kemikaaleja poistavilla hoidoilla on palautettu potilaiden työkyky. Mahdolliset psyykkiset oireet, esim. masennus, ovat usein sairauden seurausta. Tuskin ne ovat taudin laukaisijoita. Koska potilailla on alentunut myrkynpoistokyky, tulee lääkitystä välttää. Välttämätön lääkitys tulee aloittaa pienin annoksin seuraten tarkasti potilaan vastetta. Hiljainen krooninen tulehdus on hoidettava ja oksidatiivinen stressireaktio on sammutettava. Hermokudoksen mahdollista vauriota tai toiminnan häiriötä voi hoitaa liposomeihin yhdistetyillä neurolipidien avulla. Kaikkien vitamiinien ja hivenaineiden tasapaino on palautettava. Oikea rasvahappoprofiili on saatava kuntoon. Kurkumiinilla ja lehtivihreällä, esimerkiksi vehnänorasmehulla, on suuri kyky alentaa oksidatiivista stressiä ja täten parantaa kudoksien energiansaantia. Elimistön ravitsemustila täytyy mitata verikokein, jolloin potilaalle pystytään tekemään yksilöllinen ravinto- ja ravintolisä ohjelma. 

Taudin ennuste 

Potilaan sairaus lievittyy huomattavasti ja osa potilaista jopa paranee täysin, jos altistus lopetetaan nopeasti ja potilaalle luodaan olosuhteet asua ja työskennellä altisteettomissa tiloissa. Pitkäaikaisessa altistuksessa sairaus muuttuu usein krooniseksi ja invalidisoivaksi. Yhteiskunnan pitää taata potilaille kaikki nykylääketieteen mahdolliset tukihoidot ja kuntoutuksen hajusteettomissa, hyvän sisäilman omaavissa tiloissa, jotta laki potilaan asemasta toteutuisi tasa-arvoisesti.  

Lopuksi

MCS ei ole ns. toiminnallinen häiriö vaan inflammaatioprosessi. Tulevaisuudessa pitää panostaa perustutkimukseen, soveltavaan kliiniseen tutkimukseen, diagnostiikan kehittämiseen sekä ennaltaehkäisyyn.   

Tamara Tuuminen, erikoislääkäri, dosentti 
www.antioksidantti.fi