Yvonne Holm on peruskoulutukseltaan proviisori. Hän on tehnyt väitöskirjansa maustekasvien viljelystä ja niiden sisältämien haihtuvien öljyjen analytiikasta. Holm on kirjoittanut useita tieteellisiä artikkeleita, oppikirjoja ja pitänyt sekä farmasiassa että luontaistuotealalla paljon täydennyskoulutuskursseja. Hän harrastaa mm. geokätköilyä ja palstaviljelyä.
Luontaistuotteiden väärennökset puhuttavat
Vuosi sitten lääkekasvi ja luonnontuote -konferenssissa raaka-aineiden eli rohdosten laatu puhutti kovasti ja trendi jatkui myös tänä vuonna, mutta painopiste oli nyt väärennöksissä.
Rohdosvalmisteiden ja ravintolisien käyttö on maailmanlaajuisesti nousussa, mikä luo houkutuksen oikaista vähän raaka-aineiden laadun suhteen. Kasveja, uutteita ja eteerisiä öljyjä korvataan tai jatketaan halvemmilla ei-ilmoitetuilla aineosilla. Tämä voi vaikuttaa valmisteen tehoon vähentäen sitä, mutta joskus myös aiheuttaa odottamattomia haittoja!
Mitkä ovat keinot taistella väärennöksiä vastaan?
Keinot löytyvät yhä paremmasta analytiikasta, joka täytyy valjastaa raaka-aineiden tutkimukseen. Kasvi täytyy tunnistaa oikeaksi (kasvitiede) ja sen puhtaus sekä vaikuttavat aineet täytyy tutkia kemiallisesti. Kaikki tämä maksaa eli näkyy loppupeleissä myös kuluttajahinnoissa. Mutta aivan kuten huippukokit tähdentävät, että hyvää ruokaa voi tehdä vain laadukkaista raaka-aineista, niin sama pätee myös ravintolisiin ja rohdosvalmisteisiin – hyvää saa vain kunnollisista raaka-aineista. Puhumme tässä kuitenkin terveyden ylläpidosta, joten kyllä sille voi laittaa vähän korkeampaa hintaa!
Ravintolisien valmistajille ei siis ole luvassa pikavoittoja, varsinkin jos haluaa luoda hyvää mainetta ja menestyä alalla, mutta mitä kuluttaja voi tehdä? Olen ennenkin todennut, että kuluttaja voi valita hyvämaineisen, tunnetun valmistajan tuotteita käyttöönsä. Paketista löytyy silloin yleensä jotakin muuta tietoa valmistajasta/ maahantuojasta kuin ainoastaan postilokero tai puhelinnumero ja netistä voi katsoa lisää, esim. onko valmistajalla myös muita tuotteita. Myymälästä ostettaessa on helppo varmistaa myyjältä tuotetiedot ja käyttöohjeet. Sitten kun tuote on tuttu, niin sitä voi halutessaan tilata verkon kautta.
Katselin mielenkiinnolla Tokmannin kassalla n. kaksi euroa maksavia punahattupastilleja, mutta jätin ostamatta ja ostin sen sijaan huomattavasti kalliimpaa nestemäistä punahattu-uutetta. Miksi? Pastilleissa oli vähemmän tutkittua punahattulajia ja vaikuttavaa ainetta aika vähän, vaikka annostelumuoto onkin mielekäs, kun annetaan suussa liueta. Nestemäinen punahattu-uute sen sijaan sisälsi hyvin dokumentoitua lajia ja toimii sekä paikallisesti suussa ja nielussa ja lisäksi imeytyy nopeasti.
Mainonnan puutteita – mitä tuote sisältää, missä ja miten valmistetaan?
Tämä aihe ei oikeastaan ollut esillä otsikon konferenssissa, mutta haluan nostaa sen esille, koska yksi asia ärsyttää minua yli kaiken ravintolisien mainonnassa. Usein saa hakemalla hakea tietoa siitä, mitä mainostettu valmiste sisältää. Otsikko kyllä kertoo, että se parantaa muistia tai rauhoittaa ärtyneen suolen, mutta mitä se sisältää?
Tämä saattaa olla minulla ammattivika, mutta kyllä valmisteen tehon ja turvallisuuden arviointi lähtee siitä, mitä se sisältää. Jos valmiste sisältää yhtä tai useampaa flavonoidia voimme olettaa, että sillä on suhteellisen laaja vaikutus, mutta myös turvallisuus on hyvä. Flavonoidit ovat vesiliukoisia, niitä on myös monissa elintarvikkeissa ja niitä voi turvallisesti nauttia suhteellisen suuria annoksia. Alkaloidit ovat yleensä voimakkaasti vaikuttavia, joten jos niitä on valmisteessa, niin täytyy tutkia vähän tarkemmin mitä yhdistettä, millaisia vaikutuksia sille on osoitettu ja mikä on turvallisuuden laita.
Toinen puute mainoksissa on mielestäni, että valmistajan tai markkinoijan nimi on hyvin pienellä jossain alakulmassa. Valmistajalla on merkitystä, kuten aikaisemmin todettiin. Jollain pääasiassa postimyyntiä harrastavilla yrityksillä voi olla vain joku postilokero-osoite näkyvillä, vaikka mainostettu tuote sinänsä voi olla koostumukseltaan ja käytöltään ihan järkevän oloinen. Toki tuotantotilojen puuttuminen tuo säästöjä, jolloin tuotteita voi myydä edullisemmin, mutta koostumuksen ohella tieto valmistajasta on oleellinen.
Tule asiantuntevaan AITO hyvän olon kauppaan!