Kesäiset vinkit PURO-sarjasta: Puhdistuskuuri ja kesäihon suojaus
Aurinko lämmittää jo ihanasti! Nyt on oikea aika puhdistaa keho kuona-aineista ja kiinnittää huomiota ihon suojaamiseen UV-säteilyltä.
Kevyempi olo Detoxilla
Turvottaako, onko olosi väsynyt tai kaipaatko lisäpotkua aineenvaihduntaan? PURO Detox on ainutlaatuinen, lähes kaksikymmentä eri yrttiä ja kasviuutetta sisältävä ravintolisä.
PURO Detox -tuotteessa on useita maksan ja munuaisten toimintaa sekä ruoansulatusta ja suolistoa tukevia yrttejä kasvikapselissa. Se sisältää mm. voikukkaa, maarianohdaketta, oregano-uutetta, nokkosen lehteä, kultapiiskua, peltokortetta, artisokkaa ja fenkolia.
Valmistetta voi käyttää 10 tai 30 päivän kuurina. Mitä enemmän kehossa on haasteita, sitä kevyemmin kuurin kanssa kannattaa edetä. Jotta saisit mahdollisimman tehokkaan vaikutuksen, samaan aikaan kannattaa keventää ruokavaliota ja jättää pois tai vähemmälle – sokeri, punainen liha ja maitotaloustuotteet.
Huomioithan, että vatsan tulisi toimia vähintään kerran päivässä kuurin aikana, jotta kuona-aineet poistuvat kehosta, eivätkä jää kiertämään verenkiertoon. Muistathan myös juoda ainakin kaksi litraa vettä päivässä kuurin ajan. Puhdistuksen jälkeen kannattaa tukea hyvien bakteerien kasvua laadukkaalla, laajakirjoisella maitohappobakteerivalmisteella.
Jos sinulla on säännöllisiä lääkityksiä, keskustelethan käytöstä lääkärisi kanssa.
Krilliöljy – kesäihon hyvinvointiin
Keväällä ja kesällä ihoa olisi hyvä suojata sisäisesti antioksidanteilla, jotta mm. auringon haittavaikutukset voitaisiin minimoida.
Tiesitkö, että krilliöljyllä on erittäin voimakkaita antioksidanttiominaisuuksia? Krilliöljy sisältää astaksantiini-nimistä antioksidanttia, josta öljyn punertava värikin on peräisin. Astaksantiinilla on tutkitusti ihoa suojaavia ominaisuuksia auringon UV-säteilyä vastaan. * Kokeile siis vaihtaa esimerkiksi kesäksi kalaöljyvalmisteesi ihoasi suojaavaan PURO Krilliöljyyn!
Fosfolipidit – solujemme rakennuspalikoita
Krilliöljy sisältää omega-3-rasvahappoja eri muodossa kuin kalaöljy. Kalaöljyssä rasvahapot esiintyvät triglyseridimuodossa, jotka elimistömme pitää muokata, jotta ne sopivat rakennuspalikoiksi elimistöllemme. Krilliöljyssä rasvahapot ovat fosfolipidejä, jotka ovat suoraan solujemme käytettävissä. Ne ovatkin kuin rakennuspalikoita, jotka pitävät soluseinämät kunnossa. Fosfolipidit ovat tärkeitä erityisesti hermo- ja aivosolujemme rakentamisen kannalta. Lisäksi niillä on erityisen hyvä kosteudensitomiskyky, joka vaikuttaa suoraan ihon kosteuspitoisuuteen.
Krillin kalastus tapahtuu ekologisesti puhtailla Etelämantereen vesillä. Koska krilliä on vähän ravintoketjussa, öljyssä on luonnostaan vähän raskasmetalleja, PCB:itä ja muita epäpuhtauksia.
* Naoki Ito, Shinobu Seki, and Fumitaka Ueda, The Protective Role of Astaxanthin for UV-Induced Skin Deterioration in Healthy People—A Randomized, Double-Blind, Placebo-Controlled Trial, Nutrients. 2018 Jul; 10(7): 817.https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6073124/
PURO-tuotteita on saatavilla AITO hyvän olon kaupoista ja verkkokaupasta!