Siirry sisältöön
Taasko pitää juosta vessassa?

Taasko pitää juosta vessassa?

80 % naisista kokee elämänsä aikana ainakin yhden virtsatietulehduksen. Osalla vaiva uusiutuu vuosittain ja jopa useamman kerran vuodessa. Viheliäinen kiusa havaitaan usein jo sen alkuvaiheessa intiimialueiden levottomina tuntemuksina. Näitä ovat mm. jatkuva vessassa käymisen tarve ja kirvely.

Antibioottikuuri on ainoa oikea keino akuutin virtsatietulehduksen hoitoon. Se nujertaa tulehduksen aiheuttamat pahat bakteerit parissa päivässä. Samalla se kuitenkin vahingoittaa virtsateiden hyvinvointia ylläpitäviä hyviä maitohappobakteereja. Niitä ystävällisiä bakteereita, jotka ovat hyvinvoinnillemme tärkeitä. Joidenkin kohdalla antibioottikuuri saattaakin lisätä uuden tulehduksen lisäksi hiivaongelman riskiä. Kokonaisvaltaisen hyvinvointimme kannalta olisikin parasta välttää ongelmat jo ennalta.

Limakalvojen ohentuminen, seksi ja hormonit uhkana naiselliselle hyvinvoinnille

Toistuvat virtsavaivat liitetään usein korkeaan ikään. Riski kasvaakin limakalvojen ohentuessa iän myötä.

Muitakin syitä naisellisen hyvinvoinnin koettelemuksiin löytyy. Esimerkiksi vilkas seksielämä ja huonosti istuvat pikkuhousut saattavat aiheuttaa sekä mekaanista hankausta että hygieniariskin. Huolellinen alapesu ja puhtaat alusvaatteet minimoivat riskejä.

Viime vuosina yleistynyt klamydia on nykyisin varsin yleinen virtsavaivojen aiheuttaja. Moni oireeton klamydiatapaus löydetäänkin vasta toistuvien virtsatievaivojen syytä etsiessä.

Virtsateiden limakalvojen heikkous saattaa johtua myös hormonaalisista syistä. Tilapäistä kuivuutta aiheuttavat niin e-pillerit kuin raskauden ja imetyksen aiheuttamat hormonimyrskyt. Lisäksi moni mieliala- ja aknelääke kuivattaa limakalvoja ja heikentää siten intiimialueiden normaalia suojaa.

Luonnon luomat aseet naisellisen hyvinvoinnin tueksi

Luonto on onneksemme luonut ikävien bakteerien hallintaan ja virtsateiden hyvinvointiin keholle lempeitä keinoja – karpalon ja hyvää tekevät maitohappobakteerit.

Helpoimmillaan vahvan karpalouutteen voi nauttia samassa paketissa aktiivisten maitohappobakteerien kanssa. Normaalin hyvinvoinnin ylläpitoon säännöllisessä käytössä riittää pienempikin tuki. Ensimmäisten tuntemusten ja kutinan koittaessa annostusta on kuitenkin hyvä lisätä. Puhtaiden ja kliinisesti tutkittujen tehoaineiden yhdistelmä sopii kaiken ikäisille naisille; myös raskauden ja imetyksen aikana.

Kysy turvallista ja käyttäjien rakastamaa karpalouutteen ja maitohappobakteerien yhdistelmää asiantuntevasta AITO-kaupastasi.



KIRJOITTANUT: Juha Sihvonen FM

Tuotetta on saatavilla AITO hyvän olon kaupoissa ja -verkkokaupassa.
Edellinen artikkeli Nattokinaasi tehostaa verenkiertoelimistön toimintaa