Viridian ruuansulatus­entsyymeistä apua pikkujouluähkyyn ja turvotukseen

Pikkujoulukausi alkaa olla parhaimmillaan. Monenlaisia herkkuja notkuvat ruokapöydät ovat houkuttelevia, mutta vatsalle työläitä. Kannattaa varata laukkuun Viridian ruuansulatusta tukeva tuote, niin vatsakin pääsee helpommalla.

Ruuansulatusvaivat voivat oireilla esimerkiksi turvotuksena, kaasun muodostuksena (ilmavaivoja), närästyksenä, röyhtäilynä, kovana tai löysänä vatsana, vatsakipuina ja -kouristuksina tai täysinäisyyden tunteena. Jotkut ihmiset ovat niin tottuneita vaivoihinsa, etteivät edes huomaa kärsivänsä mistään erityisestä olotilasta. Toiset taas olettavat, että oireet kuuluvat normaaliin elämään. 

Normaalisti ruuan kuuluisi sulaa ongelmitta ja vatsan sekä suoliston olla rauhallinen myös ruokailujen jälkeen. Monet ruoka-aineet saattavat aiheuttaa vatsaoireita, jos suolisto on huonossa kunnossa. Erityisen haastavaa suolistolle on buffet-ruokalu, jolloin tulee usein syötyä liikaa ja monenlaista sorttia kerralla. 
 

Ota avuksi laadukkaat ruuansulatuksen tukituotteet Viridianilta

Viridian Ruuansulatuksen tuki tuo nimensä mukaisesti helpotusta ruuan­sulatukseen. Se sisältää tehokkaan yhdistelmän entsyymejä, betaiini­hydrokloridia, piparminttua sekä­ inki­vääriä. Kaikilla näillä aineilla on ruuan­sulatusta tukevia vaikutuksia. Ruokailun yhteydessä otetaan yksi kapseli. Tarvittaessa kapselin voi ottaa jokaisella päivän aterialla.

Viridian Piparminttuöljy+ tuo rauhaa myllertävälle suolistolle. Tuote sisältää nerokkaan yhdistelmän vatsaa ja suolistoa rauhoittavia yrttejä, piparminttuöljyä, kuminan siemenuutetta ja inkiväärin juuriuutetta, jotka samalla tukevat ruuansulatusta. Kapseli kannattaa ottaa ennen ruokailua ja toistaa tarvittaessa päivän aikana.
 

Viridian-tuotteet ovat

  • luonnollisia
  • vastuullisia
  • vegaanisia
  • E-koodittomia
     

Lue myös artikkeli: Mitä ostamasi ravintolisä sisältää? Tutustu laadukkaaseen Viridian-sarjaan

Nauti pikkujoulukaudesta ­kevein­ vatsoin! Löydät Viridian-tuotteet AITO hyvän olon kaupoista sekä AITO-verkkokaupasta

Lue lisää Viridian-tuotteista.

Lehden muita artikkeleita

Hyvän olon tarjoukset
Tarjoukset ovat voimassa AITO hyvän olon kaupoissa ja -verkkokaupassa 14.11.–29.11.2018 tai niin...
Lue
Kirsi Salo saa elinvoimaa hyvästä arjesta 
”Kun olen saanut pojat kouluun, aloitan aamuni jääkylmällä suihkulla tai kylvyllä. Kylmäaltistuksella on valtavat...
Lue
Back on Track – infrapunan lämpösäteilystä apua kipuihin
Useissa vuosikymmenien aikana tehdyissä tutkimuksissa on todettu infrapunasäteilyn parantavan ihon verenkiertoa ja...
Lue