Suomi 100 vuotta – sisulla ja sydämellä!

Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään, ja on sanottu, että maa siirtyy uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä. Juhlavuoden teemana on ”Yhdessä”.

Yhdessä, sisulla ja sydämellä myös luontaistuote- ja terveyskaupat ovat edistäneet terveellisiä elämäntapoja jo yli viisikymmentä vuotta. Ala järjestäytyi, kun Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry perustettiin vuonna 1967.

Liittoa oli mukana perustamassa Suomen vanhin terveystuotealan tukku Oy Valioravinto Ab. Valioravinnon perustaja apteekkari Bertil Pomoell oli koko suomalaisen luontaistuotealan edelläkävijä ja tienraivaaja, jolle oli tärkeää luonnon ja ihmisen vuorovaikutus. Tänä päivänä Valioravinnon toiminnassa yhdistyvät vuosikymmenien aikana saavutettu vahva osaaminen sekä nykyaikainen tuotekehitys. Tutkitut ja turvalliset tuotteet valmistetaan Suomessa suomalaisia raaka-aineita kuten esim. pellavansiemeniä hyödyntäen.
 

Luontaistuntija on aidosti suomalainen

Luontaistuntija-ketju kauppiaineen palvelee sydämellä ja asiantuntevalla otteella – jo lähes 35 vuoden kokemuksella. ­Luontaistuntija on 100 % suomalainen terveyskauppaketju, johon kuuluu lähes 80 myymälää ja laajan valikoiman verkkokauppa.

Tänä päivänä suomalaisen työn ja palveluiden tukemisella on todella suuri merkitys. Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita joka kuukausi, syntyisi Suomeen 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa!
 

Asiantuntevaa neuvontaa

Noin puolet suomalaisista käyttää ravintolisiä säännöllisesti. Oman terveyden ylläpito kiinnostaa ihmisiä entistä enemmän. Luontaistuotteet on tarkoitettu ylläpitämään terveyttä ja täydentämään ravintoa.

Ravintolisiä on tarjolla hyvin laaja valikoima, ja tuotteiden tunteminen edellyttää moneen alaan perehtymistä. On tunnettava mm. ihmisen ravintofysiologiaa, eri sairauksien syitä ja oireita, yrttien ja ravintoaineiden vaikutuksia sekä luonnonmukaisen tuotannon periaatteet.

Suomalaiset Luontaistuntija-myymälät ovat tunnettuja monipuolisesta valikoimasta sekä asiantuntevasta palvelusta. Tule kysymään meiltä – autamme sinua voimaan paremmin!

Lehden muita artikkeleita

Luontaistuntija-tarjoukset
Tarjoukset ovat voimassa myymälöissä ja -verkkokaupassa 17.3.–30.3.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää...
Lue
Warpaint – luonnollista ja turvallista hampaiden valkaisua
Sen teho perustuu kookoksen kuoresta valmistettuun aktiivihiileen, joka valkaisee hampaita niitä vahingoittamatta...
Lue
Ihonhoidon Ihmesieni – Vuoden 2017 Hoitotuote
Kaikki Konjac-sienet eivät ole samanlaisia. Hyvän Olon Maailman Ihonhoidon Ihmesieni on palkittu kolme kertaa vuoden...
Lue