Ruusunmarja – luonnollinen osa arkea

”Tämä on yllättävän helppoa, ruusumarjanappi poskeen ja menoksi!”

Menestyksekäs jääkiekkoilija ja valmentaja Hannu Kapanen sai vinkin ystävältään ja on nyt ruusunmarjan vannoutunut käyttäjä.

Pitkän uran jääkiekkoilijana SM-liigassa ja maajoukkueessa tehnyt sekä maineikkaana valmentajana toiminut Hannu Kapanen käyttää luonnollista MOVO-tuotetta, joka valmistetaan erityisellä patentoidulla menetelmällä juuri tietyistä Tanskan Langelandin ruusunmarjoista.

”Minulta on polvesta leikattu kierukka jo parikymppisenä, polvissa ja lonkissa on myös kulumia. Yksi nivel joudutaan vielä vaihtamaan keinoniveleen”, Kapanen kertaa urheilun aiheuttamia vaivojaan. Kapanen punnitsi keinoja lääkitä rasituksesta aiheutuneita nivelkipujaan ja – kulumiaan ja päätti ennakkoluulottomasti ottaa jauheen testiin.

”Parissa viikossa havaitsin oloni helpottuneen ja nyt olen käyttänyt tuotetta vuoden päivät”, Kapanen kertoo.

Jauhetta välipalan joukkoon ja kapseli kiireeseen

Luonnolliseen ruusunmarjavalmisteeseen ei ole lisätty mitään tai jätetty pois. Siihen on käytetty koko marja eli kuori, hedelmäliha ja siemenet. Yli 30 tutkimusraportin ja 15 vuoden kehityksen jälkeen markkinoilla on luonnollinen ruusunmarjatuote sekä jauheena että kapseleina. Kapanen käyttää tilanteesta riippuen kumpaakin. Voimakas, mutta hyvänmakuinen jauhe sopii esimerkiksi sekoitettuna miedon makuiseen aamupalaan.

”Laitan jauhetta myslin tai jogurtin sekaan, loput annoksesta nappaan tablettina missä liikunkaan.”

”Olen kärsinyt paljon lihaskrampeista ja havainnut itselläni helpotusta myös niihin. En muuttanut tavoissani muuta, mutta testasin olla hetken ilman tuotetta. Jalkakrampit palasivat.”

Ruusunmarjan runsas C-vitamiinipitoisuus piristää ja edistää kollageeninmuodostumista nivelrustojen normaalia toimintaa varten.

Jaana Savolainen
(lähde: Hyvä Ikä -liite)

MOVO-tuotteita on saatavilla Luontaistuntija-myymälöistä ja verkkokaupasta.