Raudanpuutetta? Valitse vatsaystävällinen rautavalmiste

Keho tarvitsee rautaa, mutta ei tuota sitä itse. Raudanpuute on maailman yleisin ravintoperäinen puutostila. Voivatko oireesi kertoa sinun kärsivän raudanpuutteesta?

Rautaa tarvitaan esimerkiksi punasolujen muodostukseen ja hemoglobiiniin sitoutuneena hapen kuljettamiseen kudoksille. Raudan saanti ravinnosta on välttämätöntä, mutta vähäinenkin määrä onneksi riittää.

Erityisesti naisten, vanhusten, kasvissyöjien, odottavien ja imettävien äitien, laihduttajien, urheilijoiden, kasvissyöjien, keliakiaa tai Crohnin tautia sairastavien ja verenluovuttajien kannattaa kiinnittää huomiota raudan riittävään saantiin. Perusterve ihminen ei tarvitse lääkkeellistä rautalisää, vaan hyviä raudan lähteitä ovat esimerkiksi liha, sisäelimet, täysjyvävilja, kaali, pinaatti ja palkokasvit.

Pahimmillaan anemia voi johtaa jopa sydänongelmiin, mikä voi olla erityisen vaarallista vanhuksilla. Ikäihmisellä raudanpuutteen oireet voidaan helposti tulkita iästä johtuviksi, joten heidän kohdallaan kannattaa kiinnittää riittävään raudansaantiin erityishuomiota.

FutMedin vatsaystävälliset ja kielen alle laitettavat rautavalmisteet ovat aivan omaa luokkaansa muihin rautavalmisteisiin verrattuna. Just Women’s Iron 25 mg sisältää rautafumaraattia, jonka on todettu monessa eri tutkimuksessa olevan paras raudan muoto, kun halutaan nostaa varastoraudan arvoa kehossa. Tästä muodosta on olemassa myös lapsille soveltuva Children’s Iron 5 mg.

Myös FutMedin Mikroimeytyvä Natural Red Iron rautatippa on tehokas tuote nostamaan hemoglobiinia ja varastoraudan määrää. Tuote sisältää vapaita rauta-ioneja, jotka menevät suoraan soluun sisälle. 100 % luonnollinen, soveltuu myös vegaaneille.

Nämä oireet voivat kertoa raudanpuutteesta:

Väsymys

Väsymys on yleisin raudanpuutteen aiheuttama oire, jota voi olla myös vaikea yhdistää puutostilaan. Raudanpuute vaikeuttaa hapen kulkemista kudoksiin, joten ei ihme, että keho ei ole energisimmillään. Mikäli väsymyksen lisäksi tunnet olosi heikoksi, ärtyneeksi ja koet keskittymisvaikeuksia, kyse voi olla raudanpuutteesta.

Kalpeus

Hemoglobiini saa ihon hehkumaan, ja sen vähyys heijastuu ihoosi. Raudanpuute voi heijastua ihoosi ja saada sinut näyttämään tavallista kalpeammalta.

Hengästyminen ja huimaus

Raudanpuute voi näkyä yleiskunnon heikentymisenä. Voit kokea hengästyväsi tavallista helpommin. Raudanpuute voi aiheuttaa myös huimausta.

Päänsärky

Raudanpuutteesta kärsiessä happi ei kulkeudu kudoksiin niin tehokkaasti kuin pitäisi. Tämä saattaa johtaa päänsärkyyn.

Hermostuneisuus

Raudanpuute voi olla syynä selittämättömän stressaantuneeseen, hermostuneeseen ja ahdistuneeseen oloon. Raudanpuutteesta ja sen aiheuttamasta hapen vähyydestä johtuen kehon voi olla vaikea rentoutua.

Hiustenlähtö

Raudanpuutteesta kärsiessä keho siirtyy ikään kuin selviytymistilaan. Tärkeintä on saada happea kulkemaan riittävästi kudoksiin ja elimiin, joten hiukset voivat jäädä paitsioon. Tämä voi näkyä hiustenlähtönä.

Ihon kuivuminen

Erilaiset iho-ongelmat, kynsien halkeilu ja huulten rohtuminen voivat olla merkkejä raudan puutteesta.

 

Tuotteita on saatavilla Luontaistuntija-myymälöissä ja -verkkokaupassa.

Lähteet: Terveyskirjasto.fi, Health.com, Rautainfo.fi, Studio 55

Lehden muita artikkeleita

Lokakuun tarjoukset
Tarjoukset voimassa myymälöissä ja verkkokaupassa 30.9.–27.10.2016 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Valikoima...
Lue
Eteeriset öljyt – luonnon monipuoliset vaikuttajat
Kyseessä ei siis ole vain yksi molekyyli, vaan monimutkainen kemiallinen aineseos. Tämä erottaa myös aidon eteerisen...
Lue
Anne Kukkohovi luottaa kollageenin voimaan
– Tietyillä valinnoilla voi vaikuttaa todella paljon siihen, miltä näyttää ulkoisesti ja miten hyvin voi sisäisesti....
Lue