Pinaattiuute avuksi lihavuuden ehkäisyyn

Pinaatista on löydetty yhdiste, jonka voidaan osoittaa vähentävän ruokaan kohistuvia mielitekoja aterioiden välillä. Näin yhdiste saattaa auttaa ennaltaehkäisemään liikalihavuutta. Tutkijat uskovat, että yhdiste vähentää ruokahalua ja tuo kylläisyyden tunteen, jollaista einekset eivät saa aikaan.

Sokeriset ja rasvapitoiset ateriat sulavat ainoastaan suolen yläosassa, ja näin kylläisyyden tunnetta aiheuttavia hormoneja ei pääse vapautumaan aivoihin. ”Suolemme ovat tavallaan työttöminä”, sanoo Charlotte Erlanson-Albertsson, joka tutkii ruokahalun säännöstelyä Lundin yliopistossa Ruotsissa. Hän löysi tylakoidiksi kutsutun yhdisteen etsiessään tapoja hidastaa ruoansulatusta ja helpottaa nälkäpiikkejä. Hän päätyi tutkimaan tylakoideja aviomiehensä kautta, sillä tämä on fotosynteesiä tutkiva tiedemies. Tylakoidit ovat vihreistä lehdistä löytyviä yhdisteitä, joiden uskotaan hidastavan rasvan sulamista ja antavan siten koko suolistolle aikaa osallistua sulamisprosessiin.

Viidestätoista ihmisestä koostuva testiryhmä, joka otti annoksen pinaattiuutetta joka aamu, totesi pystyvänsä vertailuryhmää paremmin vastustamaan kiusausta syödä aterioiden välillä. Heillä oli myös enemmän kylläisyyshormoneja veressään sekä vakaammat verensokeriarvot.

Tuore pinaatti ei kuitenkaan riitä siihen, että voisimme nauttia tämän tärkeän yhdisteen hyödyllisistä ominaisuuksista. Pinaatti on murskattava, suodatettava ja lingottava sentrifugissa, jotta tylakoideja vapautuisi kasvin soluista. Yliopiston mukaan ”kehomme eivät pysty suoraan hajottamaan tylakoideja tuoreesta pinaatista”. Professori Erlanson-Albertsson painottaa, että yhdisteen voimakas vaikutus ei aiheudu pelkästään yhdestä ainesosasta. ”Se sisältää satoja ainesosia – galaktooseja, proteiineja, A-, E- ja K-vitamiineja, antioksidantteja, beetakaroteenia, luteiinia ja niin edelleen.”

Mitä tylakoidit ovat?

Tylakoidit sijaitsevat kasvien viherhiukkasissa, jotka keräävät fotosynteesiin tarvittavaa auringonvaloa. Tylakoidit ovat proteiinipitoisia kiekkoja, jotka usein muodostavat nippuja metabolisia aineita, entsyymejä ja ioneja sisältävän nesteen avulla. Tylakoidit voidaan eristää kasvisoiluista sentrifugoimalla.

EATLESS perustuu pinaatin ainesosista –  tylakoideista – erotettuun uutteeseen. Uutteen vaikutus perustuu tieteellisesti tutkittuun mekanismiin: tylakoidit heikentävät näläntunnetta viestiviä signaaleja aivoissa ja vastaavasti edistävät aivojen palkkiojärjestelmää. EATLESSin terveysvaikutuksia on tutkittu useissa kliinisissä tutkimuksissa Lundin yliopistossa. EATLESSin todettiin edistävän painonpudotusta, vähentävän vyötärölihavuutta ja parantavan aineenvaihduntaa, esimerkiksi kolesteroli- ja glukoosiarvoja. EATLESS vaikuttaa kolmella tavalla: se vähentää ruokahalua, hidastaa rasvojen imeytymistä ja siten edistää kylläisyyden tunnetta aiheuttavien hormonien imeytymistä, sekä pitkittää hiilihydraattien käyttöönottoa. Tylakoidien vaikutuksia, käyttöä ja tuotantoa suojaamaan on haettu kolmea patenttia.

Tuote on saatavilla Luontaistuntija-myymälöistä ja verkkokaupasta.
Pinaattiuute

 

Lehden muita artikkeleita

Suomen vaarallisin eläin
Punkit haistavat houkuttelevan isännän Punkit viihtyvät rehevässä aluskasvillisuudessa, josta ne tilaisuuden tullen...
Lue
Hormoniheilahtelut kuriin
Hetkiä rauhoittumiselle Naisen hormonitoiminta on tarkoin säädeltyä. Kun kaikki on kunnossa, kuukautiset tulevat...
Lue
Urheilija luottaa entsyymivalmisteeseen
”Sain vinkin parilta pelaajalta” Espoossa syntynyt, mutta tätä nykyä Helsingissä asuva ja HJK:n väreissä pelaava...
Lue