Kehon huoltoa loppukesästä

keho
iho
jalat
kauneudenhoito

Mennyt heinäkuu oli ennätyshelteinen, vaikka kesäkuu taas vuorostaan oli keskivertoa kylmempi ja sateisempi. Heinäkuussa moni varmaan kulki paljain jaloin tai sandaaleissa ilman sukkia ja muutenkin vähissä vaatteissa, eli iho on ollut kovilla. On hyvä muistaa, että iho on meidän suurin elimemme, sen paino on n. 1,5 kg. Ihon tarkoituksena on mm. suojata meitä kaikenlaisilta haitallisilta asioilta, joten sen hoitoon kannattaa satsata. Vain ehjä iho suojaa!

Jalkojen hoito

Lähtisin liikkeelle jaloista, koska ne kantavat koko ihmisen painon. Aloitetaan vanhojen kynsilakkojen (jos sellaisia on) poistamisella. Haalea jalkakylpy ja veden sekaan jotain kylpyöljyä, jos sellaista sattuu olemaan kotona. Itselläni oli vanha pullo villiruusu-laventeliöljyä, joka kylläkin oli tarkoitettu kokokylpyyn, mutta kun ei kylpyammetta ole, se päätyi jalkakylpyyn ja hyvin toimi. Liotetaan jalkoja n. 10 minuuttia esim. uutisia katsellessa tai kirjaa lukiessa ja kuivataan hyvin, myös varpaiden välit. Raspataan tarvittaessa kovettumia pois ja rasvataan hyvin. Olen säännöllisesti rasvannut jalkoja sen jälkeen kuin parisen vuotta sitten kuulin erään jalkahoitajan vannovan rasvauksen nimeen. Hän oli niin vakuuttava, että sai varmaan koko yleisön uskomaan, että jalkojen rasvaus kannattaa. Mikä sitten on hyvä jalkarasva? Se on etsittävä kokemuksen kautta. Itselläni on tällä hetkellä käytössä canolaöljyä ja sheavoita sisältävä jalkavoide, joka tuntuu toimivan - ja lisäksi siinä on ihana tuoksu. Kynsien leikkaaminen ja huolto on hyvä tehdä kun ne ovat kylvyn jälkeen pehmenneitä. Kynsien leikkaus, viilaus ja lakkaus viimeistelee jalkahuollon. Vielä on kesää jäljellä ja jalat ovat esillä, joten ne saavat olla hyvännäköiset!

Muun kehon ja hiusten hoito

Iho on varmaan monilla ollut paljaana ja auringon paahtamana ja tuntuu, että se suorastaan janoaa kosteutusta eli levitetään reilusti kosteuttavaa voidetta koko kropalle. Kehäkukkavoide on hyvä käsien hoitoon, jotka nekin saattavat olla huonossa kunnossa esim. puutarhanhoidon seurauksena. Hiuksia taas aurinko, suolavesi jne. kuivattavat ja haurastuttavat, joten ne kaipaavat hellävaraista pesua ja hoitoainetta. Oikein kuivat hiukset vaativat ehkä öljykäsittelyn. Siihen kelpaa ruokalusikallinen ruokaöljyä, johon voi halutessaan sekoittaa tipan eteeristä öljyä maun mukaan. Öljy hierotaan hiuspohjaan, annetaan vaikuttaa 10-15 min ja pestään shampoolla pois. 

Sisäisesti hiuksia ja kynsiä voi vahvistaa esim. biotiinilla (B-ryhmän vitamiini) ja piillä. Kesän aikana tulee helposti pieniä naarmuja ja ruhjeita. Pienten naarmujen hoitoon sopii hyvin pihkavoide tai pihkaa voi ottaa suoraan puusta, jos sattuu metsässä olemaan. Myös hunajaa on aikanaan käytetty haavojen hoidossa ja nykytutkimuksenkin mukaan sillä on mieto antibioottinen vaikutus paikallisesti käytettynä. Arnikkia sisältävät voiteet taas ovat hyviä kaikenlaisten pienten mustelmien, nyrjähdysten ja ruhjeiden hoitoon. Olin kerran ratsastamassa lyhytvartisissa kengissä ja jalustimet olivat hanganneet nilkat pahoille mustelmille, mutta ne paranivat parissa päivässä arnikkivoiteen avulla.

Vastustuskyvyn ylläpito ja vahvistaminen

Kun koulut, työt ja kurssit alkavat, ihmiset liikkuvat taas eri paikoissa kuin loman aikana ja kokoonnutaan yhteen suuriksi ryhmiksi, jolloin myös mikrobit pääsevät helposti siirtymään henkilöstä toiseen. Pidetään mielessä se kaikkein yksinkertaisin tapa ehkäistä tauteja eli huolellinen käsien pesu! Lisäksi voi ottaa tehokuurin sinkkiä, joka vaikuttaa n. 200 eri entsyymin toimintaan kehossa edistäen mm. vastustuskyvyn toimintaa. Myös adaptogeeneillä voi valmistautua tuleviin koitoksiin, sekä henkisiin että fyysisiin. Hyviä adaptogeenejä ovat mm. macajuuri, ashwagandha, ginseng, ruusujuuri, maraljuuri, sitruunaköynnös ja pakurikääpä. Näistä voi valita mieleisen ja käyttää noin kuukauden verran, jotta pääsee taas arkirytmiin kiinni. D-vitamiinin ja immunostimulanttien aika koittaa myöhemmin syksyllä.