Granaattiomenaa aikuiselle miehelle

Oletko yksi niistä miehistä, joilla tiheä virtsaamisen tarve ja rakon hidas tyhjeneminen on alkanut rajoittaa

Pissiessä kastuvat kengänkärjet ja edellä mainitut kiusat johtuvat usein eturauhasen laajenemisesta. Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on luonnollinen ilmiö, joka on yleisimmin seurausta iän myötä tapahtuvasta mieshormonin eli testosteronin määrän hiipumisesta. Muutokset eturauhasessa ilmenevät vähitellen 50 – 60 vuoden iässä ja yleistyvät edelleen vuosien karttuessa. Vastaavia oireita voi toki esiintyä myös nuoremmilla miehillä. Eturauhasen laajeneminen ei ole aina iästä kiinni.

”Miehen ikään” varttumisen ei tarvitse tarkoittaa elämänlaadun rapistumista. Päinvastoin. Terveet elämäntavat, riittävä liikunta ja lepo sekä monipuolinen ruokavalio auttavat pitämään mielen, vireyden ja terveyden huipussaan. Potkua miehiseen hyvinvointiin voi lisäksi saada jo kuningas Salomonin tuntemasta terveyspommista, granaattiomenasta.

Maailmalla tutkittu ja toimivaksi todettu granaattiomena

Granaattiomena (Punica granatum) on monelle suomalaiselle outo hedelmä, vaikka se on yksi maailman vanhimmista ja suosituimmista ns. super fruiteista. Muista superhedelmistä poiketen granaattiomenalla ei ole ainoastaan vuosisatoja pitkää käyttöhistoriaa ja vankkaa asemaa muinaisissa kulttuureissa. Granaattiomenan terveysvaikutuksista on myös vahvaa tieteellistä näyttöä. Näyttö ei ole vielä johtanut EU:n hyväksymään terveysväittämään. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat ja tilanteen voi olettaa muuttuvan.

Monipuoliset vaikutukset miehiseen hyvinvointiin

Intensiivisimmät granaattiomenatutkimukset kohdistuvat eturauhasen hyvinvointiin. Etenkin Yhdysvalloissa on jo usean vuoden ajan seurattu granaattiomenan vaikutuksia miesten eturauhaseen.

Granaattiomena on yhtälailla naisille sopiva terveyspommi. Valtaosa sen vaikutuskohteista liittyy kuitenkin erityisesti yli viisikymppisen miehen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Levollisesta yöunesta, hyvästä rakkauselämästä ja sydämen hyvinvoinnista saa hyvät eväät seuraavallekin 50 vuodelle.

Parhaat tehoaineet hedelmän kuorissa ja mehussa

Nykytiedon mukaan granaattiomenan terveysvaikutukset johtuvat sen ns. polyfenolisten yhdisteiden huimasta määrästä ja laajasta kirjosta. Niistä tärkeimpiä ovat granaattiomenalle tyypilliset punikalagiinit ja ellagiinihappo. Granaattiomenoiden ystävien pettymykseksi valtaosa hedelmän tehoaineista sijaitsee sen nahkeissa ja kitkerän makuisissa kuorissa – ei mehukkaan malton ympäröimissä syötävissä siemenissä. Toki hedelmästä puristetusta täysmehustakin saa paljon hyvää ja niitä kannattaa nauttia jatkossakin.

Granaattiomenan tehoaineet helposti tabletissa

Oy Valioravinto Ab on Suomen vanhin luontaistuotealan yritys, jonka valikoimissa on vahvoja naisellisen hyvinvoinnin huipputuotteita. Omega7-kaksoistyrniöljyn ja KarpaLact Strong –karpalouute-maitohappobakteerikapselin rinnalle on kehitetty myös miehistä elämänlaatua parantava ravintolisä.

Granaattiomenan laajat käyttökohteet ovat olleet Valioravinnolle tuttuja jo vuosien takaa. Siksi miehisen tuotteen tehoaineeksi valittiin monipuolinen granaattiomena. Reseptiä laadittaessa oli huomioitava tärkeä seikka; valtaosa tieteellisistä tutkimuksista oli tehty koko hedelmästä valmistetuilla täysmehuilla. Siksi tuote valmistetaan vakioitujen granaattiomenauutteiden seoksesta, joka vastaa parhaalla tavalla koko hedelmän monipuolista sisältöä. Eikä siinä vielä kaikki. Tabletti sisältää myös mm. testosteronitasoja ylläpitävää sinkkiä sekä lykopeenia, jotka täydentävät granaattiomenan miehille edullisia vaikutuksia.

Tuotteeseen valitut granaattiomenat on viljelty ja jalostettu uutteiksi Espanjassa. Tabletit valmistetaan omalla reseptillä Valioravinnon lääketehtaassa Pietarsaaressa.

Miehet kehuvat levollisia yöunia

Granaattiomenan tehoaineiden toimivuudesta ja edullisesta hinnasta on saatu runsaasti kiitosta. Kahden tabletin päiväannoksella muutoksia on havaittu jo parissa viikossa. Kokeile sinäkin ja kerro Valioravinnolle omista kokemuksistasi.

Tuotteita on saatavilla Luontaistuntija-myymälöistä ja verkkokaupasta.

Lehden muita artikkeleita

Nivelet kuntoon
Nivelongelmat ovat suomalaisten yleisimpiä vaivoja. Liikkuminen voi hankaloitua fyysisesti vaikean työn tai raskaan...
Lue
Suomalaiset marjat ja pellava - maailman eliittiä
Kasvifenolit, mitä ne ovat? Kasveissa esiintyy suuri määrä erilaisia fenolisia yhdisteitä, joita ei varsinaisesti...
Lue
Ruusunmarjaa nivelille
Saadakseen ruusunmarjaa ympäri vuoden Erik alkoi kehittää hellävaraista kylmäkuivatusmenetelmää, joka säilyttäisi...
Lue