Acomaxin paluu hiusjuurille

Acomax-hiustenhoitosarjan valmistus lopetettiin vuonna 2012. Seurasi satoja yhteydenottoja, joissa kyseltiin, mistä nyt apu hiuksille ja hiuspohjalle. Nyt Acomax-tuotteita on tauon jälkeen taas saatavilla, kaksikymmentä vuotta hiusongelmien parissa työskennellyt Marko Kyllästinen iloitsee.

Hiusten ja hiuspohjan ongelmat ovat lisääntyneet paljon, etenkin naisilla. Väitetään, että joka neljäs suomalainen kärsii jonkinasteisesta hiusongelmasta. Sisäisesti nautittavien valmisteiden lisäksi myös ulkoinen hoito on tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan ongelma-alueeseen.

Markkinoiden monipuolisin ulkoinen hoitosarja

Acomax-hiusneste on 72 vuotta vanha, kampaaja Kaarina Arppen ja kansanparantaja Matti Mårdin kehittämä suomalainen tuote. Se sisältää 40 tehoyrttiä uutettuna lähdeveteen, muun muassa nokkosta, kamomillaa, rosmariinia, peltokortetta, piparminttua, siankärsämöä, ruusunmarjaa, suopursua ja mustaherukkaa.

Hiusneste sisältää myös A- ja B-vitamiinit, biotiinia, C- ja E-vitamiineja, piitä, seleeniä, sinkkiä sekä hiusten ja hiuspohjan kannalta elintärkeitä flavonoideja, fenolihappoja, hedelmähappoja ja karotenoideja. Ainesosat ravitsevat suoraan hiusnystyjä, lujittavat ja laajentavat hiuksiin ravintoa tuovia mikrohiusverisuonia, säätelevät talirauhasen toimintaa sekä parantavat tulehduksia hiuspohjassa. Hiuksiin siveltynä Acomax-hiusneste toimii luonnonmukaisena kampausnesteenä. Näin yksi tuote tuo apua useampaan ongelmaan samanaikaisesti.

Alusta alkaen Acomaxilla on saatu hyviä tuloksia hiusten ja hiuspohjan ongelmien hoidossa. Tämän osoittavat mm. Jyväskylän yliopistossa tehty pilottitutkimus (1994) ja laaja käyttäjätutkimus (1998) sekä yli 70 vuoden aikana kertyneet asiakaspalautteet. Lisäksi hiusneste on kansainvälisesti palkittu.

Acomax-sarjaan kuuluu myös shampoo ja hoitoaine. Ne sisältävät hiuksen rakennetta vahvistavaa vehnänalkioproteiinia ja Burdock-juuriuutetta, jonka on todettu ravitsevan hiusta ja rauhoittavan päänahkaa. Tuoksuna on aito eteerinen öljy Ylang Ylang. Acomax on suunniteltu suomalaiselle hiuslaadulle ja hiuspohjalle.

Tuote on saatavilla Luontaistuntija-myymälöistä ja verkkokaupasta.

Lehden muita artikkeleita

Uutta tietoa kalaöljystä
Kalaöljy voidaan puhdistaa ja väkevöidä 90-prosenttiseksi omega-3:ksi käyttämällä etyyliesteröintiä tai superkriittistä...
Lue
Kihokki-yrttimixtuura hengitysteille ja kurkulle
Yskänlääkkeistä usein sivuvaikutuksia Hengitystietulehduksiin käytettävissä yskänlääkkeissä käytetään aineita, jotka...
Lue
Tyrnimarjasta ja samettikukasta apu kuiville ja väsyville silmille
Hiekan tunne, polttelu ja jatkuva vuotaminen ovat tyypillisiä merkkejä silmän limakalvojen kuivuudesta. Silmät kuivuvat...
Lue