Acomax - hiusten ja hiuspohjan hyvinvointiin

Hiusten hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat, kuten ravinto, suoliston kunto, tulehdukset sekä ulkoiset tekijät, kuten auringon säteily. Suomalainen Acomax on alansa pitkäaikaisimpia tuotesarjoja hiusten ja hiuspohjan ongelmien hoitoon.

Acomaxin juuret ovat syvällä Suomen luonnossa. Tuote kehitettiin jo 1940-luvulla kansanlääkintäperinnettä ja Suomen luonnon ravintorikkaita kasveja hyödyntäen. Juurikin luonnon parantava voima ja hoitavuus vei tuotteen 1960-luvulla maailman terveysareenoille, jossa se palkittiin erilaisin mitalein ja tunnustuksin. Myös nykytutkimukset ovat osoittaneet Acomaxin olevan tehokas erilaisten hiuspohjaongelmien ja hiusten lähdön hoidossa.

”Tutustuin Acomax:iin ensimmäisen kerran vuonna 2016, jolloin otin tuotteen hieman epäileväisenä testiin. Pohdin voisiko näin vanha tuote toimia ja vastata hoitoteholtaan tämän päivän vaatimuksia. Aloitin testaamaan Acomaxia erilaisiin ongelmiin, ja yllätyksekseni hoitotuloksia alkoi näkymään. Testasin Acomaxia mm. pälvikajuuteen, miestyypin hiustenlähtöön ja naisten vaihdevuosien aiheuttamaan hiustenlähtöön. Testausten myötä Acomax vakuutti minut hoitotehollaan, ja voin seisoa tuotteen takana hyvillä mielin!” -Kirsi Pekola
 

Testiasiakkaat

Tässä ovat 65-vuotiaan Leenan testikuvat. Leenan hiukset olivat alkaneet harventua vaihdevuosien seurauksena. Hiuslaatu oli erittäin hauras. Leena käytti Acoma-tuotesarjaa puolen vuoden ajan. Hiusten kasvua edistettiin Acomax-kapseleiden avulla sisäisesti kaksi kapselia vuorokaudessa. Lisäksi hiusten kasvua edistettiin ulkoisesti Acomax-hiusseerumilla. Hiusten pesussa käytettiin Acomax-shampoota ja -hoitoainetta.

Acomax tuotteilla Leenan hiukset vahvistuivat ja uusia hiuksia alkoi kasvamaan.

Tässä ovat 26-vuotiaan Tinon testikuvat. Tinolla oli Alopecia areata eli pälvikalju. Oikean korvan yläpuolella oli pyöreä, kaljuuntunut alue. Lähtötilanteessa hiuspohja oli punoittava, kutiseva ja tulehtunut.

Tino alkoi käyttämään sisäisesti kaksi Acomax-hiuskapselia päivässä, hiuspohjaan päivittäin Acomax-hiusseerumia ja pesuihin Acomax-shampoota ja -hoitoainetta. Hän käytti Acomax-tuotteita puolen vuoden ajan.

Acomaxin avulla saimme hoidettua tulehdusta, rauhoitettua kutinaa, uusia hiuksia alkoi kasvamaan ja pälvi umpeutui.

 

Acomax hiusanalyysit

Kesällä hiukset ja hiuspohja voivat alkaa oireilemaan. Kuumuus, aurinko, hikoilu, sekä tihentyneet pesuvälit voivat häiritä hiuspohjan herkkää tasapainoa. Acomax hiusanalyysi pyrkii kartoittamaan oireiden syitä ja tarjoamaan yksilöllisiä ja ratkaisukeskeisiä hoitoneuvoja.
 

Acomax hiusanalyysipäivät Luontaistuntija-myymälöissä:

  • Kouvola 20.8
  • Lappeenranta 21.8
  • Porvoo 22.8
  • Vantaa, Tikkurila 23.8
  • Helsinki, Konala 24.8
  • Loviisa 30.8
  • Helsinki, Malmi 31.8
  • Salo 6.9
  • Lohja 7.9
  • Jämsä 12.9
  • Äänekoski 13.9
  • Nummela 18.9
  • Riihimäki 19.9
  • Lahti 20.9
     

Tuotteita on saatavilla Luontaistuntija-myymälöissä ja -verkkokaupassa.

Lehden muita artikkeleita

Luontaistuntijasta tulee AITO!
Paikalliset kauppiaamme palvelevat sinua jatkossa kuten ennenkin: vain nimi muuttuu ja kauppojen ulkonäkö hieman...
Lue
Luontaistuntija-tarjoukset
Tarjoukset ovat voimassa myymälöissä ja verkkokaupassa 15.-30.8.2018 tai niin kauan kuin...
Lue
Kohti parempaa ruoansulatusta!
Nämä entsyymit ovat: Amylaasi – hajottaa hiilihydraatit Proteaasi – hajottaa proteiinit Lipaasi – hajottaa...
Lue