Siirry sisältöön
Aira Samulin: Minä käytän Fosfoser Memorya ja suosittelen sinullekin!

Aira Samulin: Minä käytän Fosfoser Memorya ja suosittelen sinullekin!

Koko kansan Aira Samulin täyttää helmikuussa 95 vuotta. Aira on ehtinyt tehdä elämänsä aikana vaikka mitä. Hän on toiminut yrittäjänä vaatealalla, vetänyt omaa tanssikoulua ja tehnyt paljon etenkin nuorten tanssiharrastuksen hyväksi.

– Musiikki, liike ja mieliala kun yhdistyvät, niin se on terapeuttista, toteaa Aira.

Aira on ollut mukana kaikissa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmissa. Viime marraskuussa hän osallistui myös TV 1:n Elämäni biisi -ohjelmaan. Aira saa edelleen runsaasti luento- ja muita esiintymispyyntöjä ja ottaa vastaan ryhmiä Hyrsylän Mutkassa. Airaa ihailevat niin iäkkäämmät kuin nuoremmatkin.

Aira on käyttänyt ravintolisiä jo yli 50 vuoden ajan. Hänen suosikkituotteisiinsa lukeutuvat Fosfoser® Memory -muistikapselit. Niiden sisältämät soijafosfolipidit virkistävät muistia sekä lisäävät keskittymiskykyä ja vireyttä sekä kohottavat mielialaa.

Vireyttä aivoille Fosfoser® Memory muistikapseleista

Suomalaisen ravintolisävalmistajan Hankintatukun tuotteisiin hän alkoi tutustua lähemmin 2010-luvulla. Nykyään hän käyttää niistä jo useita, kuten eri vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita, Omega-3-kapseleita ja niveltuotteita. Sekä tietysti Fosfoser® Memory -muistikapseleita.

– Fosfoser® Memory -muistikapselit ovat minulle erityisen mieluisia. Käytän niitä päivittäin, Aira kertoo. Kun minun tarvitsee olla erityisen skarppi jossain tilaisuudessa, otan useamman kapselin. Annostus on 1–3 kapselia päivässä.

– Aivojaan kannattaa ravita. Suosittelen Fosfoser® Memory -kapseleita kaikille muistin, keskittymiskyvyn ja vireyden lisäämiseksi.

Fosfoser® Memory -kapselit sisältävät vaikuttavina aineina fosfatidylseriiniä ja muita fosfolipidejä, jotka ovat soijasta peräisin. Nämä tärkeät fosfolipidit esiintyvät aivojen solukalvojen rakenteissa ja myös ohjaavat hermoimpulssin kulkua aivoissa. Fosfoser® Memory -kapseleita suositellaan erityisesti ikääntyville, mutta myös opiskelijoille sekä muille keskittymistä vaativaa työtä tekeville. Kapselit virkistävät muistia, lisäävät keskittymiskykyä ja vireyttä sekä kohottavat mielialaa.

Vitamar 1000 Omega-3 -kapselit aivoille, silmille ja sydämelle

– Aivot tarvitsevat Omega-3 -rasvahappoja. Käytän Vitamar 1000 -kapseleita ja suosittelen muillekin! Valmisteen Omega-3 rasvahapot ovat tärkeitä etenkin verisuonille ja aivoille. Hyvät rasvahapot ja mieluinen liikunta yhdessä pitävät aivot vireinä, painottaa Aira.

– Kalaöljyn rasvahapoilla (EPA ja DHA) on myös monia hyviä terveysvaikutuksia sydämelle ja silmille ja ne ravitsevat myös ihoa.
Vitamar 1000 on Suomen vahvin Omega-3 kapseli. Se sisältää 1020 mg Omega-kolmosia yhdessä kapselissa. Niistä on EPAa on 600 mg ja DHA:ta 300 mg. Kapselit sisältävät lisäksi luontaista E-vitamiinia, joka edistää solujen suojaamista hapetusstressiltä.

Pycnogenol® Strong iholle ja immuunijärjestelmälle

Suositut Pycnogenol® Strong -tabletit valmistetaan ranskalaisen rannikkomännyn kuoriuutteesta. Pycnogenol® on monivaikutteinen bioflavonoidi, joka edistää kehon terveyttä monin tavoin: Vahvistaa immuunijärjestelmää, vahvistaa ihon ja limakalvojen kollageenia, ylläpitää tervettä verenkiertoa sekä pitää sydämen ja verisuonet toimintakunnossa.

Tuotteita on saatavilla AITO hyvän olon kaupoista ja -verkkokaupasta.

Kirjoittanut: Pirjo Toivokoski

Kuva: Tuomas Rauhala

Edellinen artikkeli Lisää tehoa solujen voimalaitoksille
Seuraava artikkeli Magnesium D-vitamiinin tueksi – miksi?